MOF Light Design - Suomi
MOF Light Design
TARINA NIMELTÄ MOF LIGHT Tomasz Rudkiewicz ja Heikki Kiiski tapasivat kansainvälisessämuotoiluseminaarissa Suomessa vuonna 1982. Pian sen jälkeen Tomasz - kavereiden kesken Tomek - muutti Suomeen työskennelläkseen ED-Design Oy:ssä, jota Heikki oli ollut perustamassa.
He työskentelivät yrityksessäyhdessälähes kaksi vuosikymmentä. ED-Designissämuotoiltiin kaikille suomalaisille tuttuja tuotteita: Tunturin kuntolaitteita, Oraksen hanoja, Mobiran ja myöhemmin Nokian puhelimia, jopa Valtran traktoreita.
Sitten poliittinen tilanne Euroopassa muuttui. Tomek päätti muuttaa takaisin Varsovaan. Hän käsitti, ettätoipuvassa Puolassa olisi kova kysyntäammattitaitoisille ja monipuolisille muotoilijoille. Tomek oli oppinut arvostamaan pohjoismaista muotoilukäsitystäja -osaamista. Hän uskoi, ettäjuuri sitäPuolassa kipeästi tarvittiin. YhdessäveljensäJakubin kanssa Tomek perusti yrityksen nimeltäNC Art. Puolalaisten yritys menestyi hyvin heti alusta lähtien. NC Artissa on muotoiltu mm. kodinkoneita Saksan markkinoille ja Puolaan kaikkea mahdollista pienesineistäraitiovaunuihin ja juniin asti. Silti jotakin tuntui puuttuvan: omat tuotteet.
Tomek ja Jakub - ystäville Kuba - olivat jo vanhan vallan aikana muotoilleet ja tuottaneet valaisimia. Niiden vetovoima ei ollut vieläkään himmennyt, ja veljekset päättivät, ettäsisustusvalaisimista tulisi heidän seuraava menestystarinansa. Siinävaiheessa Tomek ajatteli Heikkiä, jonka kanssa he olivat Suomessakin harrastusmielessänikkaroineet taidehenkisiävalaisimia. Mikseivät vanhat kollegat ja hyvät ystävät tekisi valaisimia yhdessä? Ensimmäisestäkokeilusta syntyi taidevalonäyttely vuonna 2004. Se oli menestys, ja näyttely oli esilläuseammassakin varsinkin Itä-Euroopan kaupungissa.
Valaisimiin kohdistuva kiinnostus tuntui olevan kovaa, joten muotoilijat alkoivat pohtia, voisivatko he muokata taidevalaisimistaan teollisesti valmistettuja tuotteita. Ensin piti päättää, oliko se todella se, mitähe halusivat, ja sitten löytääkeinot toisintaa teollisesti taidekäsityön korkea laatu.
Vuoden 2007 loppupuolella kokeneet muotoilu- ja insinööriammattilaiset, Tomek, Heikki ja Kuba, saivat kehiteltyäjoistakin taidekonsepteistaan ensimmäisen kaupallisten tuotteiden sarjan.
Heikin poika Ville ja hänen pitkäaikainen yhtiökumppaninsa Tommi tulivat auttamaan taloudellisten ja markkinointiasioiden hoitamisessa. MOF Light Oy oli syntynyt - ja sen ensimmäiset kaupalliset tuotteet esiteltiin Varsovan kansainvälisillävalaisinmessuilla helmikuussa 2008. Ole lämpimästi tervetullut jakamaan intomme ja rakkautemme valoon! Valoisin terveisin, MOF Light
